Introverttinä ekstroverttien yhteiskunnassa

3

Kirjoitin hiljattain pohdiskelevan tekstin, joka on kerännyt jonkin verran reaktioita ja kysymyksiä hyvinvointiini liittyen. Minulla on kaikki ehdottomasti hyvin, eikä oikeastaan paremmin voisi ollakaan. En kuitenkaan kiistä, etteikö tässä olisi tullut käytyä melko syvissä vesissä lähiaikoina ja olen todella joutunut pohtimaan sitä, kuka edes olen. Kuten ko. postauksessakin kirjoitin, parinkympin kriisiä selvästi pukkaa. Kaikenlaiset kriisit ovat kuitenkin vain vaiheita ja omalla tavallaan ne myös värittävät elämää! Asiaan syvennyttyäni palaset alkoivatkin loksahtelemaan paikoilleen.

Yleisesti tiedetään, että ihmiset voidaan jakaa karkeasti kahteen kastiin, introvertteihin ja ekstrovertteihin. Tällä luokittelulla kuvastetaan tyypillisesti henkilön sosiaalisia taitoja, introvertin ollessa hiljainen ja sulkeutunut, puolestaan ekstrovertin ollessa puhelias ja avoin. Todellisuudessa erilaisia persoonallisuuksia on väestössä kaikenkaikkiaan 16, jotka voidaan jaotella Meyers-Briggsin luoman persoonallisuustestin avulla. Kaikki näistä tyypeistä ovat ominaisuuksiltaan joko ekstroverttejä tai introverttejä muiden ominaisuuksien ohella.

Tein testin ensimmäisen kerran pari vuotta sitten, kun luin siitä yhden suosikkibloggaajani Pauliinan Health’s Kitchen -blogista. Vastaus ei tuolloin ihan suoraan sanottuna miellyttänyt… En voinut uskoa, että minut tuomittiin INTROVERTIKSI? Olen aina pitänyt itseäni ihan menevänä tyyppinä, uusien tuttavuuksien tekeminen ei ole koskaan tehnyt tiukkaa ja työpaikatkin olen enimmäkseen napannut itselleni haastattelun seurauksena. Pelleilen omalla kustannuksellani isommassakin porukassa paljon ja nauran usein. Silti tunnistin itseni persoonatyypin kuvauksesta täysin, introverttiydestä minulla vain oli tuolloin vääränlainen käsitys. Annoin kuitenkin testin olla enkä syventynyt tuloksiin sen enempää.

Nyt pari vuotta myöhemmin tämän ”kriisin” seurauksena päätin ottaa paremmin selvää siitä, kuka minä oikein olen. Halusin tietää, miksi koen asiat aina niin poikkeavalla tavalla ja miksi tunnen itseni usein ulkopuoliseksi, vaikka olisinkin näennäisesti menossa mukana. Minkä takia olen aina viihtynyt parhaiten yksin omissa oloissani ja minkä vuoksi saatan ahdistua mukavistakin suunnitelmista.

Tein testin uudestaan ja sama tulos tuli jälleen, paitsi ikä on tuonut mukanaan vielä prosentuaalisesti lisää introverttiyttä, haha! Olen siis INFP ja maailmanlaajuisesti heitä on vain noin 2% väestöstä. 16 persoonallisuudesta kolme ovat yhtä harvinaisia, muut jakautuvat melko tasaisesti 4-13 prosenttiin. Kirjainyhdistelmän ensimmäinen kirjain on aina joko I tai E, eli introverted tai extroverted. Introverttejä on maailman väestöstä noin 1/3 osaa. Testituloksessa näkyy myös prosentuaalisesti kuinka paljon oma luonne kallistuu mihinkin suuntaan. Itse olen edelleen introvertti ”helposta” päästä, mikä selittää sen, että asian sisäistäminen oli aluksi niin hankalaa. Tässä linkki testiin, mikäli haluatte itsekin tietää persoonastanne lisää.

Se tekijä, mikä todellisuudessa erottaa introvertin ja ekstrovertin ei suinkaan ole sosiaalinen kyvykkyys, vaan se, mistä kukakin 1. saa energiaa 2. menettää energiaa. Introvertti kokee väsyvänsä helposti sosiaalisessa kanssakäymisessä, myös silloin kun hän nauttii siitä. Sen sijaan ekstrovertti ammentaa itseensä lisää puhtia olemalla sosiaalinen. Introvertti voi silti olla sosiaalisilta taidoiltaan hyvinkin lahjakas, vaikkakin tietyissä tilanteissa kömpelö. Kevyt jutustelu/ small talk on kaikista pahinta, se saa todella introvertin karvat nousemaan pystyyn ja palan juuttumaan kurkkuun.

Tätä olen monesti joutunut elämässäni miettimään ja ihmettelemään. Kun minulta kysytään ”mitä kuuluu?”, menen aivan jäihin ja koen etten ikinä osaa vastata tähän oikein. Joko vastaan omasta mielestäni liian pitkästi tai liian lyhyesti ja tilanne on vain kaikin puolin kiusallinen. Sen sijaan nautin syvällisistä ja ”kehittävistä” keskusteluista, jotka antavat minulle aidosti jotain ajateltavaa. Tässäkin kohtaa uupumus kuitenkin iskee jossain vaiheessa kuin salama kirkkaalta taivaalta, enkä sitten enää nautikaan, vaikka tilanne ja jutut olisivat edelleen samat. Yhtäkkiä tekisi mieli vain olla puhumatta mitään. Tätä ei tietenkään vastapuolelle voi ilmaista, koska vaivaantunut hiljaisuus on ainakin itselleni kaikista sietämättömintä. Syntyy kierre, jossa yritän jatkuvasti olla skarppina ja keksiä jutunjuurta, vaikka oikeasti aivot lyövät jo tyhjää, mikä taas syö energiaa vielä entistä enemmän. Ratkaisu tähän on tietysti se, että täytyy lähteä kotiin latautumaan. Ja tästä päästäänkin seuraavaan pulmaan.

Ylempänä mainitsin, että uusien tuttavuuksien tekeminen ei ole koskaan tuntunut haasteelliselta, mikä pitää kyllä paikkaansa. Haasteellista onkin niiden tuttavuuksien ylläpitäminen ja muuttaminen läheiseksi ystävyydeksi. Jos nautin sosiaalisesta kanssakäymisestä vain sen hetken kerrallaan ennen kuin energiani hupenevat, läheisten ihmissuhteiden luominen on todella hankalaa, varsinkin nyt aikuisiällä. Tuntuu, että minun ja muiden ihmisten välissä olisi näkymätön muuri, jota en vain millään pysty ylittämään, koska resurssini ei riitä siihen ”työhön” mikä olisi sen eteen tehtävä. Minulle sopiikin paljon paremmin se, että minulla on muutama läheinen ystävä, jotka pysyvät rinnallani automaattisesti, ennemmin kuin monta kaveria joiden kanssa täytyisi pitää jatkuvasti yhteyttä.

Tällä kertaa olen tuloksesta kuitenkin todella helpottunut. Nyt siis tiedän, mikä minua ”vaivaa” ja pystyn myös jollain tapaa antamaan itselleni anteeksi ja päästämään itseni helpommalla tietyissä tilanteissa. Vaikka introverttiys ei ehkä vastaa yhteiskunnan normeja siinä mittakaavassa kuin ekstroverttiys, olen tästä ominaisuudesta tavallaan myös ylpeä. On ihanaa olla erilainen!

Ilmoittautukaahan muutkin introvertit kommenttiosiossa!

Pakko vielä linkata loppuun video, jota voisi myös kuvailla lauseella ”story of my life”:

Four Things Introverts Think (But Never Say)