Maailman huonoin laihdutusvinkki!

0

En ole tyyppi, jonka verenpaine nousee iltapäivälehtien otsikoiden vuoksi tai joka osallistuu kiivaisiin keskusteluketjuihin yhteiskunnallisten aiheiden tiimoilta. On kuitenkin asioita, jotka saavat minunkin sappeni kiehumaan ja ne liittyvät itselleni hyvin tärkeään aihealueeseen, eli hyvinvointiin ja painonhallintaan.

huonoin laihdutusvinkki

Samat yksinkertaistetut vinkit kiertävät kehää vuodesta toiseen ja erilaisten ruokavalioiden toimivuudesta väitellään aina hamaan tulevaisuuteen asti. Todellisuudessa kaikki dieetit toimivat. Kun henkilön energiansaanti jää alle kulutuksen, tämä laihtuu. Se, miten mikäkin ruokavalio vaikuttaa ihmisen muihin elintoimintoihin ja yleiseen terveyteen, on asia erikseen. Valitettavasti suurin osa hittidieeteistä ja laihdutusvinkeistä perustuu vain nopeimpaan mahdolliseen painonpudotukseen. Esmerkkinä tästä toimii kaikenlaiset vähähiilihydraattisten ruokavalioiden muodot. Elimistössä hiilihydraatit sitovat itseensä reilusti nestettä. Kun kyseisen ravintoaineen saantia rajoitetaan merkittävästi, kiloja lähtee nopeasti ja näyttävästi. Kun hiilihydraattien saanti nostetaan jälleen normaalitasolle, nuo samat kilot seuraavat mukana yhtä nopeasti kuin lähtivätkin.

Maailman huonoin laihdutusvinkki

Tästä päästäänkin lausahdukseen, joka omasta mielestäni ansaitsee tittelin ”maailman huonoin laihdutusvinkki”: Syö vähemmän niin laihdut.

Annoskokojen pienentäminen on toki tehokas tapa hoikistua, sitä en kiistä. Tässä vinkissä on kuitenkin pari pientä ongelmaa: kun ihminen syö pitkään vähemmän kuin haluaisi, hän mitä luultavimmin 1. elää jatkuvasti nälässä ja 2. ei tunne saavansa tyydytystä nauttimastaan ateriasta. Ajatukset pyörivät siis jatkuvasti ruoan ympärillä ja valitettavasti siitä kärsii myös koko muu elämä.

Edellä mainitut asiat liittyvät vahvasti henkiseen puoleen (joka on mielestäni se kaikista tärkein seikka), mutta huonoin laihdutusvinkki tekee hallaa myös muulle terveydelle. Ruokavaliossahan oleellista on ennen kaikkea se, että kaikkia ravintoaineita saadaan oikeassa suhteessa. Tämän takia juurikin aiemmin mainitsemani VHH-dieetit ovat hyvin ongelmallisia.

huonoin laihdutusvinkki

Leikitään, että normaaliolosuhteissa henkilön lautasella komeilee annos nakkeja ja voihin tehtyä perunamuusia. Hän saa tästä ateriasta tarpeeksi hiilihydraattia, proteiinia ja rasvaa, mutta suhdanteet ovat päin mäntyä (tässä tapauksessa sekä rasvan että proteiinin osuus kohoaa turhan suureksi). Mitä tapahtuu, kun annoskokoa lähdetään pienentämään? Ravintoaineiden suhdanne säilyy vääränä edelleen. Aterian kalorimäärä on siis helppo puolittaa yksinkertaisesti syömällä vähemmän, mutta jos ateria koostuu ns. epäterveellisistä aineksista, keholle jää myös entistä vähemmän työkaluja esimerkiksi elintoimintojen säätelyyn, lihastyöhön ja ruoansulatukseen.

Tee päinvastoin ja syö enemmän!

Tässä ratkaisu sekä henkiseen että fyysiseen hyvinvointiin: ala syödä enemmän ja koosta ateriasi niistä aineksista, joita kehosi oikeasti tarvitsee. Herkkuruoista ei tarvitse luopua kokonaan: valmista perunamuussi ilman voita ja kermaa, puolita nakkien määrä ja lisää lautaselle iso kasa salaattia, juureksia ja/tai vihanneksia haluamallasi tavalla valmistettuna. Viimeksi mainittuja asioita voit vetää ihan huoletta kylläisyyteen saakka. Proteiinia tarvitsemme yllättävän vähän ja päivittäinen kiintiö tuleekin täyteen aika helposti. Kun keho ei saa hyödynnettyä ylimääräistä proteiinia, se kertyy rasvana lanteille. Pidetään mielessä, että myös perinteiset hiilihydraatinlähteet kuten riisi, leipä ja pasta pitävät sisällään proteiinia. Näin ollen lihaa, maitorahkaa yms. proteiinipitoisia valmisteita ei ole suositeltavaa  syödä mielin määrin. Kuitu- ja tärkkelyspitoisten hiilihydraattien määrää voi sen sijaan nostaa rohkeasti. Vinkki vitonen: kaikista ravintoaineista kehomme tarvitsee ylivoimaisesti eniten hiilihydraatteja. Kun sallit ne itsellesi, tulet huomaamaan miten paljon vähemmän himoitset makeaa ja vältyt niin kutsutuilta ”repsahduksilta.”

Painonhallintaa ei kannata ajatella päivä- tai viikkotasolla vaan ennemminkin kuukausi- tai vuositasolla. Kun opettelemme pikkuhiljaa uusia toimintatapoja, meille jää paljon tilaa myös elää ja välillä tehdä virheitäkin. Mikä tärkeintä, saamme nauttia jokaisesta päivästä!

Lisää luettavaa:

5 vinkkiä, joiden avulla pidät lupauksesi terveellisemmästä elämästä
Mitä nälkä kertoo aineenvaihdunnasta?
Mikä on sopiva paino naiselle?