Paljonko kaloreita tarvitset päivässä?

2

Laihduttajan/kiinteytyjän mieltä askarruttaa tyypillisesti se, paljonko kaloreita hän tarvitsee päivässä saadakseen tuloksia. Kaloreiden laskentaan onkin saatavilla erinäisiä laskukaavoja ja tulosten perusteella on helppo määrittää paljonko ihmisen tulee syödä laihtuakseen, pysyäkseen sen hetkisessä painossaan tai kerryttääkseen painoa. Harvoin kuitenkaan nykymaailmassa muistamme sitä, että tiedämme kaloritarpeemme ilman laskureitakin – jos vain suostumme kuuntelemaan.

paljonko kaloreita

Syöminen EI ole matematiikkaa

Ensinnäkin, laskureiden tulokset ymmärretään helposti väärin. Liekö se sitten sitä, että pelataan varman päälle ja ajatellaan, että mitä suurempi vaje sen parempi? Esimerkiksi monet naiset, joiden koomakulutus on 1500 kilokalorin luokkaa, lähtevät vähentämään tuosta määrästä sen -500 kilokaloria päivässä päästäkseen puolen kilon viikottaiseen, ”suositeltuun” pudotustahtiin. 1000 päivittäisen kilokalorin nautiminen ainoana energianlähteenä on kuitenkin kaikkea muuta kuin suositeltavaa ja se luetaankin nääntymiseksi ihan joka ikisellä mitta-asteella. Koomakulutus tarkoittaa kirjaimellisesti sitä kulutusta, joka tapahtuu henkilön maatessa 24 tuntia vuoteessa nukkuen. Kulutus nousee kun henkilö nousee istumaan. Kulutus nousee kun henkilö käy vessassa. Kulutus nousee kun henkilö täyttää tiskikoneen. Kulutus nousee kun henkilö pukee vaatteet. Kulutus nousee kun henkilö ajaa työpaikalle. Pointti tulikin varmaan jo selväksi mutta siis – kaikki mitä teemme kuluttaa energiaa. Eli tuolla 1500 kalorin tiedolla voi heittää vesilintua.

paljonko kaloreita

Jokainen kaloreitaan joskus laskenut henkilö tietää myös, miten vaivalloista kyseinen puuha voi loppupeleissä olla. Monet saattavat jopa syödä samoja ruokia päivästä toisen ihan vain sen takia, että niiden kalorimäärät tulevat helposti ulkomuistista. Päivittäisen kalorinsaannin täsmäämiseksi jääkaapista löytyy puolikkaita rahkoja tai banaaneja, jotka ovat tarkoin laskelmoitu sekä makrojen että kalorien osalta. Itseäni hiukan ehkä hävettää myöntää, että olen jossain vaiheessa puolittanut leipäsiivuja veitsellä saadakseni päivittäiset kalorit täsmäämään. Hullun hommaa sanon minä tänä päivänä.

Me emme myöskään yksinkertaisesti ole kykeneväisiä arvioimaan omaa kalorinkulutustamme niin tarkasti, että siinä olisi pitkällä tähtäimellä mitään järkeä. Koska kalorirajoitteiset dieetit toimivat aluksi vallan mainiosti, on kuitenkin hyvin tyypillistä että paljon painoaan pudottaneet henkilöt eivät ota moista kuuleviin korviinsa – en minäkään ottanut. Haluamme kontrolloida elämäämme edes jollain aspektilla ja olla siitä varmoja. ”Kun syön tasan näin paljon, enkä yhtään enempää, voin olla varma siitä että laihdun.” Tämä ajattelutapa tuo toki turvaa, mutta samalla pilaa elämän muut osa-alueet. Jos mietimme jatkuvasti paljonko kaloreita olemme nauttineet ja paljonko niitä pitäisi vielä saada, menetämme vapauden. Sen, mikä tekee elämästä elämisen arvoisen.

Mistä sitten tiedät paljonko kaloreita tarvitset?

Sinun ei tarvitse tietää paljonko kaloreita tarvitset. Itse olisin ikionnellinen jos en olisi ikinä lähtenyt kyseiseen leikkiin mukaan. Vaikka kaloriajattelu ei enää hallitse elämääni, koen silti välillä että tiedän liikaa. Vaikka jokainen suupala on nautinto, se on myös x määrä kaloreita. Edelleen heikkoina hetkinä tuntuu siltä, että jos en ole tarkkana, alan tiedostamattani tekemään valintoja kalorimäärien mukaan, enkä sen mukaan miltä minusta tuntuu. Ja tämän pitäisi olla juuri päinvastoin.

Meidän tulee olla kykeneväisiä toimimaan spontaanisti ja syömään mielitekojemme mukaan potematta omantunnontuskia tai joutumatta kompensoimaan nautittuja kaloreita myöhemmin. Itsekuri ei ole ikuista. Se, että ajatuksemme pyörivät kaloreiden ympärillä jatkuvasti on pois jostain muusta. Aivojemme kapasiteetti ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen. Jos hyvät tulokset ovat kovan työn takana, saman työn tulee jatkua myös urakan jälkeen. Ellet ole fitnesslehden kansikuvamalli ja saa vartalosi ylläpitämisestä palkkaa, teet käytännössä turhaa työtä.

paljonko kaloreita

Vastaus polttavaan kysymykseen on se, että sinun tulee syödä juuri niin monta kaloria kuin tarvitset ollaksesi kylläinen, pystyäksesi toimimaan ja jaksaaksesi arjessasi sekä henkisesti että fyysisesti. Mikään laskuri ei ole oikeutettu määrittämään tätä lukemaa puolestasi. Olen itse syönyt viimeisen puolen vuoden aikana enemmän kuin koskaan (nälän, en kaloreiden mukaan) ja painoni on pysynyt käytännössä ihan samana (tai oikeastaan pudonnut, mutta se nyt ei ole kirjoituksen pointti.) Miten tämä on mahdollista? Siten, että olen vuosien saatossa opetellut rakastamaan kasviksia, täysjyväviljoja yms. ihmiselle tärkeitä ravinnonlähteitä ja koostan suurimman osan aterioistani niistä. En myöskään enää luokittele ruokia tervelliseksi ja epäterveelliseksi – mietin vain mistä ravintoaineista kehoni ja mieleni hyötyy eniten. Yleensä pullan sijaan valitsen mielummin banaanin ja hampurilaisen sijaan ruisleivän, koska olen niin nälkäinen yksilö, ettei roskaruoka yksinkertaisesti pidä minua kylläisenä. Toisaalta, äsken juuri napostelin kaapin perälle jääneitä sipsejä odottaessani varsinaisen ruoan valmistumista. Syömisen ei pidä olla niin vakavaa!

Kun suurin osa ruokavaliosta koostuu terveellisistä asioista, kaloreita ei yksinkertaisesti tarvitse rajoittaa. Aterioista on kuitenkin tärkeää nauttia ja uusiin ruokiin totutteleminen saattaa ottaa oman aikansa. Lähestymistapa ei ole yhtä suoraviivainen kuin kaloreiden laskenta, mutta antaa vapautta ja tilaa kokeilla, onnistua ja myös epäonnistua. Ja siitähän elämässä on kyse.

P.S. Jos jatkossa haluat tiedon uusista postauksista, käy tykkäämässä blogin FB-sivuista!

Lisää luettavaa:

Kun syöt aina enemmän kuin muut – tai ainakin sinun tekisi mieli

Onko sinulla luonnostaan hidas aineenvaihdunta? Niin minäkin luulin

Kun vihaat vartaloasi saavutetuista muutoksista huolimatta