Asiat, joiden avulla tein arjestani helpompaa!

0

Samat pyykit pyörivät koneessa jo toistamiseen, keittiön tiskivuori huojuu uhkaavasti… Vielä kahvikupillisen jälkeenkin sohvan päällä lötköttely houkuttelisi enemmän kuin kyykkytagon alla rehkiminen.  Tätä oma arkeni on enemmän tai vähemmän ollut kuluneen kolmen vuoden aikana, jonka olen asunut itsenäisesti. Haavekuvat jokapäiväisestä illallisesta kynttilänvalossa ja aamuisin Hesarin kannesta kanteen lukemisesta linnunliverryksen säestämänä pirstoutuivat melko nopeasti tajutessani ettei minulla ole supervoimia saatika kokkaustaitoja.

Minusta olisi ihanaa, että asiat olisivat kotona aina järjestyksessä ja että suoriutuisin päivittäisistä tehtävistäni siinä sivussa täysin ongelmitta. Se kuitenkin vaatii liikaa, ottaen huomioon kuinka paljon elämässäni on samaan aikaan asioita, joista en voi mitenkään luopua. Pääosaa omassa arjessani näyttelevät treenit, päivätyö sekä valmennukset. Nämä ovat asioita, joista ei voi enkä myöskään halua tinkiä tai joustaa.

Erittäin varteenotettavana kakkosena näiden jälkeen tulee oma ”nollausaikani”. Aika, jolloin kukaan ei vaadi minulta mitään. Aika, jolloin saan olla täysin hiljaa ja uppoutua omiin ajatuksiini. Aika, jonka voin pyhittää vain niille asioille jotka minua sillä hetkellä kiinnostavat. Ilman tuota aikaa en voi henkisesti hyvin ja olen valmis tiputtamaan paljon muita asioita tieltä mahdollistaakseni itselleni päivittäin edes pienen hetken.

Kun päälle lisätään kaikki kotityöt sekä tietysti perhe- ja ystävyyssuhteiden ylläpitäminen, alkaa arki olemaan melkoista sillisalaattia, kun kaikesta pitäisi vielä suoriutua kunnialla. Voin omalla kohdallani myöntää, että välillä esimerkiksi treenien sisällyttäminen päiväjärjestykseen tuntuu todella kuluttavalta. Voi kumpa treeni pitäisikin sisällään vain sen tunnin rykäisyn salilla, mutta ei. Siihen kuuluu myös vaatteiden vaihtoa, tavaroiden mukana kuskaamista, suihkussa käyntiä, ruokailua… Kaikessa oheistoiminnassa matkoineen kuluukin itse treeniajan lisäksi jo toista tuntia! Yhtäkkiä arki onkin yhtä sumplimista ja aikataulutusta.

Puolen vuoden sisään jokin on kuitenkin muuttunut. Arki on kivaa! Tämän oikeastaan tajusin vasta ihan hiljattain Sri Lankan reissulta palatessani. Viimeisenä iltana ajattelin, että hyi kamala kun joutuu sinne Suomeen palaamaan omaan tylsään elämäänsä, kunnes huomasin että hetkonen – eikö minusta pitäisi tuntua pahalta ja masentavalta? Toki reissun loppuminen tuntui haikealta, mutta toisaalta odotinkin jo innolla siihen tuttuun ja tavanomaiseen elämääni palaamista. Mitä on tapahtunut? Pohdiskelin kulunutta ajanjaksoa hieman syvemmin ja poimin muutaman asian, jotka olen hiljattain oivaltanut. Toivon, että näistä voisi olla muillekin arjen sankareille apua.

Olen oppinut sanomaan ”ei”

Tämä jos jokin on ollut minulle aivan älyttömän haastavaa ja koen valitettavan usein pakottavaa tarvetta suostua kaikkeen. Luulen sen johtuvan osittain siitä, että uskon viitseliäisyyden avaavan uusia ovia. Jos kuitenkin olen jotain oppinut niin sen, että työtä löytyy tekevälle loputtomasti. On kuitenkin eri asia mihin hintaan ja millä vaivalla. Itse olen ollut aina valmis painamaan hommia puoli-ilmaiseksi (tai täysin ilmaiseksi), mutta ikävä kyllä harvemmin siitä on mitään jäänyt käteen. Tärkeimmän valttimme ei tulekaan olla se, että olemme halpaa työvoimaa vaan se, että olemme hyviä siinä mitä teemme – ja korvauksen tulee olla myös sen mukainen.

Toinen juttu on velvollisuuden tunne. En halua tuottaa kenellekään pettymystä, vaan päinvastoin: minulle on tärkeää yllättää muut laadukkaalla toiminnallani ja joustavuudellani. Korkealle asetettu rima kuitenkin usein kostautuu vastapuolen entistä kovempien odotusten myötä. Elämme tätä elämää kuitenkin itsellemme ja mikäli joku asia ei tunnu hyvältä tai näytä vievän mihinkään, on ihan ok punnita vaivannäön ja lopputuloksen suhdetta toisiinsa.

Pidän kiinni arkirutiineistani

Mikään ei ahdista minua enemmän kuin tekemättömät asiat. Onneksi tiettyjen arkirutiinien avulla kaikki tulee hoidettua treeneistä hampaiden pesuun. Rutiinit pitävät sisällään sekä mieluisampia että epämieluisampia asioita sopivassa suhteessa. Eniten rakastan aamuja. Herään jostain syystä aina nälkäisenä, eikä mikään maistu makoisammalta kuin ravitseva ja täyttävä aamiainen. Kylkeen on myös aina saatava kaksi kuppia mustaa kahvia: toisen juon aamiaista syödessä ja toisen juon ”jälkkäriksi” aamiaisen jälkeen Youtubea katsellessa tai blogeja lueskellen. Tälle rutiinille pyhitän aamusta vähintään puoli tuntia ja siitä en tingi. Voitte varmasti kuvitella, että pommiin nukkuminen on pahin painajaiseni, kun aamun paras osuus jää välistä…

Illalla kotiutuessani laitan jonkun simppelin ruoan tulille ja siinä lomassa täytän ja tyhjennän astianpesukoneen sekä järjestelen kotia pintapuolisesti jos tunnelma on tuntunut sekaiselta ovesta sisään astuessani. Tarkan markan juttuja nämä!

Tarvittaessa osaan myös joustaa

Voisin sanoa tämän olevan jopa tärkein tekijä mitä tulee arjesta nauttimiseen. Kun mitään ei ole pakko tehdä, elämä on yllättävän leppoisaa. Ei ole pakko mennä salille, ei ole pakko laittaa ruokaa, ei ole pakko siivota, ei ole pakko syödä terveellisesti… On kuitenkin eri asia mitä kannattaa tehdä. Menen salille, koska se edesauttaa hyvinvointiani. Laitan ruokaa, koska en halua olla nälässä. Siivoan, koska ahdistun sotkuisesta ympäristöstä. Syön terveellisesti, koska se edesauttaa tavoitteitani.

Vaikka minulla on tiettyjä rutiineja, niiden ei tarvitse olla päivästä toiseen samoja. Välillä käyn salilla ennen töitä ja välillä töiden jälkeen. Jos oikein paljon väsyttää, voin aikataulujen antaessa myöden vaikka siirtää koko treenin seuraavalle päivälle. Rutiinit antavat suuntaa mutta toisaalta niistä poikkeaminen piristää.

Näiden asioiden lisäksi peräänkuulutan ennen kaikkea sitä, että itseltään ei pidä vaatia kohtuuttomia. Mikä kenellekin on liikaa on ihan jokaisen itse tunnusteltavissa. Itse en ainakaan ole mikään Duracell-pupu vaikka kuinka haluaisin, ja kuten alussa totesin, tarvitsen paljon aikaa itselleni säilyttääkseni mielenterveyteni. Muistetaan siis kaikki, että elämä on tässä ja nyt – ei ”sitten kun”. Nautitaanhan joka päivästä!

Minut löytää myös:
Instagram: @nicoleharmes
Snap: @nicoleharmes
Facebook: NiciFit